The Jams bar // Lieto

Bändikisoista meiltä löytyy jo ihan kelpo määrä kokemusta viime vuodelta – muun muassa koko maan tunnetuimmasta skabasta, Emergenzasta, sekä Vantaalla järjestettävästä Louhela Jamsista. Emergenzassa jäätiin ihan käsittämättömän lähelle voittoa, mutta mukaan tarttui kuitenkin kakkossija (eli käytännössä “paras häviäjä”, kiitos siitäkin 😄). Louhela Jams taas huipentui siihen, että yleisö äänesti meidät festarilavalle. Ei paha – festarikeikka toukokuun lopussa, aurinko paistoi ja hiki lensi.

Mutta sitten… viime viikonloppu. LIETO.

Kuten edellisessä blogissa vähän vihjattiin, alkuvuosi ei ollut meille pelkkää ruusuilla tanssimista. Pari keikkaa meni enemmän tai vähemmän vihkoon, ja nyt oli aika pestä kasvot – ja ehkä vähän sielukin – ja palata siihen, missä Nelosolut on parhaimmillaan: livevedossa.

Lähtöasetelma vaikutti ensin selkeältä: neljä bändiä, 30 minuuttia per naama, tuomaristo päättää voittajan. Simppeliä.

Kunnes…

Parkkeerattiin pihaan ja rumpali Huide selaa Facebook-ilmoitusta: “Ai niin joo, yleisöäänet vaikuttavat muuten 50 % lopputulokseen.”
Siinä kohtaa tuli kollektiivinen “jaa-a”. Eli ei riitä, että vakuutetaan tuomarit – nyt pitää hurmata myös koko Lieto. Kevyttä.

Majoituttiin Turun tuomiokirkon kupeeseen Airbnb:hen, joka oli yllättävän zen siihen nähden, että 7-henkinen porukkamme pyörii samassa tilassa. Siinä samalla käytiin fiilistelemässä jokirantaa ja kuvattiin matskua ensi viikolla julkaistavaan “En saa henkee” -biisiin. Ennen keikkaa tunnelma oli oikeasti huippu: kevät ilmassa, bändi kasassa ja pitkästä aikaa sellaista kunnon veljeshenkistä hengailua.

Ja sitten ne vastustajat…

Paperilla kovin nimi oli Varjokoodi, joka on viime aikoina noussut aika vauhdilla Suomen rock-kartalle. HIM-vibat kuuluu kilometrin päähän, eikä se nyt ihan sattumaa ole, kun bändissä on paukuttanut rumpuja myös Gas Lipstick. Ei mikään sunnuntaibändi siis.

Toinen herätys tuli, kun Venkulit Porista saapuivat paikalle… fanibussi(t) mukanaan. Jep. Siinä kohtaa tajuttiin, että okei – me ollaan täällä ilman omaa “armeijaa”, ja muut tuo mukanaan kannattajakatsomon.

Mutta ei se mitään. Meidän sisäinen linja oli selkeä: vedetään niin kova keikka, että sillä ei ole väliä kuka tuli bussilla ja kuka kävellen.

Valmistelut? Kunnossa.
Uusi keikkaintro – check.
Merkkaripaidat – check (ja iso shoutout Maijalle ja Miljalle, jotka myi niitä kuin Black Fridayna).
Danin hajonnut pedaali korvattu lainavehkeellä – check.

Kaikki oli pedattu. Nyt piti enää mennä lavalle ja laittaa homma nippuun.

Ja keikkahan lähti. Energia oli kohdillaan, soitto kulki ja lavalla oli just se fiilis, mitä oltiin tultu hakemaan. Se hetki, kun kaikki klikkaa – sitä varten tätä tehdään. Samin punainen turkis lensi keikan puolivälissä pois päältä ja yleisö pääsi nauttimaan lähes Adonis-maisesta paidattomasta miesveistoksesta. Timi hyppi Huiden bassorummun päältä taidokkaasti villiten yleisöä ja Dani ja Luke esiintyivät takuuvarmasti.

Keikan jälkeen tuomaristo antoi palautteet, ja meidän osuus meni kutakuinkin näin:
“Loistava live-esiintyminen. Laulajalle erityiskehut – todella vahva. Kitarat toimii hienosti. Mutta jäimme kaipaamaan enemmän mukanalaulettavia kertosäkeitä.”

Eli suomeksi: hyvä meininki, mutta voisitte tehdä ihmisille helpommaksi huutaa mukana 😄

Tuttu palaute sinänsä. Meidän vahvuudet on selkeät – live, energia, esiintyminen. Mutta tällä kertaa kaivattiin vielä sitä viimeistä tarttumapintaa. Voi olla, että sen viimeisen tarttumapinnan myös loisi se, että meillä olisi jokin todella selkeä pukeutumiskoodi tai ”look”, jonka myötä meidät voisi kukatahansa identifioida johonkin lokeroon… Mutta ainakaan vielä ei vedetä samanvärisiä univormuja niskaan keikkaa varten. Illan voitto meni Varjokoodille, ja me… no, jäätiin taas siihen klassiseen “läheltä liippasi” -kategoriaan.

Mutta tässä kohtaa juoni kääntyy:

Fiilis ei ollut pettynyt. Ei edes lähellä.

Kisan jälkeen lähdettiin yhdessä Turun yöhön, ja jollain tavalla se ilta muistutti siitä, miksi tätä tehdään. Hyvä keikka, hyvä porukka ja se tunne, että tämä homma menee koko ajan eteenpäin.

Tämä reissu tuntui enemmän starttilaukaukselta kuin tappiolta. Kesä on tulossa, keikkoja on kalenterissa enemmän kuin tarpeeksi ja uusia biisejä puskee ulos. Energia on korkealla ja itseluottamus kasvaa.

Ja kohta nähdään taas.

“En saa henkee” julkaistaan 23.4. tasan puolilta öin.
Seuraava keikka? Tänään 18.4. Tampereen Maanalaisessa.

Ei muuta kuin nokka kohti seuraavaa lavaa.
Ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan – seuraava blogi tulee taas pian.

Kiitos kun pysytte messissä.
– Timi